30. joulukuuta 2017

Hyvää Uutta Vuotta! - Hyvää Runovuotta!


Minähän olen intohimoinen lukija ja kirjabloggari myös, kuten jotkut teistä tietävätkin. 
Nyt kuluneena vuonna olen osallistunut runohaasteeseen ja lukenut vuoden aikana 
40 kotimaista runokokoelmaa. Tässä linkki runohaasteen koontipostaukseeni.

Meillä kirjabloggareilla runohaaste jatkuu tulevanakin vuonna ja sain idean blogata 
joka sunnuntai jotakin runoista - #runosunnuntai! Bloggaukseni ajattelin välillä olevan
arvio tai pikemminkin minun kokemukseni luetusta runokokoelmasta, 
joinakin sunnuntaina yksi tai useampi runo.


Estherille tästä jo kerroinkin, ja hän on innostunut antamaan runojaan julkaistavaksi. 
Itse en runoja kirjoita, mutta tiedän että teistä monet niin tekevät. 
Kysynpä siis, antaisitteko runojanne julkaistavaksi, teidän omalla kuvituksella tai ilman? 
Nuo Millinin värirunot / taiderunot olivat muuten aivan ihania!

Runous on hauskaa, enhän minä muuta voi luvata kuin vähän enemmän julkisuutta. 
Blogissani käy kuukausittain aika paljon väkeä ja linkitän bloggaukseni aina 
Facebookiin ja Twitteriin. Bloggaukseni linkittyy myös kirjabloggareiden listalle.
Jotta tämmöistä tässä on kaavailun alla.

Vuosi on vasta alkamassa ja viikkoja riittää, eli ei mikään kiirus. 
Mutta jos innostutte, minulle voi laittaa postia  - riittacita@gmail.com


Lopuksi toivottelen teille kaikille oikein 
antoisaa ja luovaa Uutta Vuotta!

18. joulukuuta 2017

Runon värit 4-6 & kollaasi

Kato, sulla on siinä se elämä, miltä näyttää? 
Onks hyvä elämä, voisko olla parempi, voisko sitä fiksata vähän? 
Kato, aina on parantamisen varaa, vai mitä, turhaa tuskaa ja murhetta. 
Mitä jos vietäis verstaalle koko homma.
- Anja Erämaja

Theme: Colors  of Poems
Look, there you have your life, how does it look like?
Is it a good life, could it be better, could you fix it a bit?
Look, there is always something to improve, don't you think,
unnecessary pains and sorrows.
What if we took the whole job to a repair workshop.
- Anja Erämaja
Ja minä huusin hampaat timantteina välkkyen
koska aina oli joku muu,
timantin kova ja kaunis
joku
minun kanssani, joku ammatikseen
välittävä, joku joka aina oli uusi, kaunis
ja minä jäin taas
ihmisten väliin yksin.
- Jarkko Tontti

And I cried with my teeth gleaming as diamonds
for there always was someone else,
hard as a diamond and graceful,
someone with me, 
someone who cared because of her profession,
someone who always was new and beautiful
and I was left alone, again
between the people, alone.
- Jarkko Tontti
Kenellä kämmenessään
Vähistä asioista onnellisen -viiva?
Se viiva on niin kevyt ja hetkellinen
että muistuttaa sinisorsien
veteen porskuttamia algebrakuvioita.
- Jouni Inkala

Who has in his palm
the line 'I'm happy about little things'?
That line is so light and transient
that it looks like figures of algebra 
paddled by mallards on the water.
- Jouni Inkala





Teemakuu 33 - Runon värit

Paint Party Friday

It's ages I participated the last time, so sorry.
Wishing you all aMerry Christmas!



Runon värit 1-3

hiljaisuus käy oksille
miten palasina on kaikki:
- Sanna Karlström

the silence sits on the branches
everything broken to pieces:
- Sanna Karlström

Talvella murheita muisteta ei,
talvella paljon on lunta,
muistoja kauniita katsellaan,
riemuja vanhoja riemuitaan,
nähdähän kesästä unta.
- Eino Leino

In the winter let go the sorrows
in the winter there is a lot of snow,
recalling beautiful memories,
rejoicing bygone joys,
dreaming of summer.
- Eino Leino

Sinisen sävyt asettuvat suurin piirtein niille kohdin
joille niiden olettaisi kuuluvankin,
toki vain wanhasta muistista,
joka pyrkii iän myötä olemaan hapokasta,
tujumpaa kuin leppoisimpina vuosina,
silloin kun ei kaikesta ollut niin hyvin perillä.
- Harri Markoff

The hues of blue set themselves approximately
where you'd expect them to belong,
for sure, only according to ancient memory
that tends to grow acid with age,
more bitter than in the more jovial years,
when one did not know the meaning of everything so well.
- Harri Markoff

6. joulukuuta 2017

Suomi100 omin töin



Millin on tehnyt Suomi100+ kollaasin omista töistään ja
vielä Suomen lipunkin ryhmän töistä, käypä kurkkaamassa.
Tässä oma sekalainen kollaasini, en laskenut, mutta paljonhan näitä on.

Luova lauantai - Suomi100
Taikakuvat - Suomi100

Hyää itsenäisyyspäivää kaikille!

16. marraskuuta 2017

Taikakuvat - Kulmikas

En ole näköjään kuvannut juurikaan kulmikkaita juttuja, 
joten päädyin tällaiseen ratkaisuun.
Kuvat ovat Barcelonan Picasso-museon myymälästä.
En ostanut mitään tilpehööriä, tyydyin vain katselemaan.

6. marraskuuta 2017

Suomi 100 -juhlakollaasi 4-6


Juhannus - valon ja keskikesän juhla
Ehkä tärkein meidän suomalaisten vuoden juhlista: juhannussauna koivuvihtoineen, juhannuskokko ja juhannustanssit. Juhannukseen on vanhastaan liittynyt erilaisia uskomuksia ja taikoja, 
joilla on pyritty varmistamaan tuleva sato ja naimaonni.

Minä avaan syömmeni selälleen
ja annan päivän paistaa.
Minä tahdon kylpeä joka veen,
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus,
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.
- Eino Leino




Jokaisen suomalaisen unelma: kesämökki, koivumetsikkö ja järvi - ja sauna!
Kaupungit tyhjenevät, ruuhkat syvenevät kesäisin joka perjantai - väki suuntaa mökeilleen järvenrannoille. Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 kaikkiaan 502 900 kesämökkiä, itse olen luopunut mökistäni jo kauan sitten. En jaksanut sitä reissaamista.

Miks on Suomeen sauna saatu 
kyly kylmälle kyhätty? 
Hikihuone Härmän maille 
Pohjan perille pykätty? 
Tuop on jotta joutuaisi 
kasvuaisi kansan tahto 
sisu siitä sirkiäisi 
lohtu oisi laihan luonnon 
tuop on paikkamme pakista 
tai ilman riitaa hiljaa olla 
tuop on paikkamme elellä 
kylmän maailman kesellä 
Siks on kylymme kyhätty 
siks on Suomeen sauna saatu
- Aimo Roima Komiapoika


Tuntematon sotilas ja karvaat sotavuodet.
Väinö Linnan vuonna 1954 ilmestynyt Tuntematon sotilas on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista suomalaisista romaaneista, ja monet sen henkilöhahmoista ovat saavuttaneet arkkityyppisen aseman suomalaisessa kulttuurissa.  Romaani on sodan kritiikki ja suomalaisen sotilaan muistomerkki.  
Itse olen evakkosukua: sekä isän että äidin lapsuuskodit jäivät luovutetulle alueelle. 
Taiteesta innostunut ja alati kotiin kaipaava tätini Aune Patjas kirjoitti myös runoja, mm. tämän:

Niin usein unessa nähdä saan
kotikarjalan rakkaiden muistojen maan.
Näen kotikuusen, koivun ja kaiken muun,
valkotertuin tuoksuvan tuomipuun.
Kuulen sirisirkain soiton kesäyössä,
kotihaassa karjankelloin kilkkeen,
kevätlehdossa vuokkojen hennon pilkkeen.
Pääskyperheen liverryksen räystäikön alla,
sinilaineiden laulelun rantamalla.

Näen unessa viljapellot,
kuulen kaukana kaikuvat kirkkojen kellot.
Sain riemulla kirmata piennarta pitkin,
suojassa kodin murheeni pienet itkin.
Makoiset mansikat heinään laitoin,
polun varrelta kukkaset taitoin.
Iloisin mielin Äidille kannoin,
mansikkaheinäni hänelle annoin.
Jälleen muistoissa mieleen saan
kotikarjalan rakkaiden muistojen maan.





Kaikkien osallistujien töistä kootaan yksi yhteinen kollaasi, jossa 100 omatekemää taidetta. 
Aihe ja tekniikka vapaa, ainoastaan jokainen työ pitää muodoltaan olla NELIÖ.

Suomi 100 -juhlakollaasi 1-3


Otan ensiksi sanan Finlandia. 
Finlandia on Suomen nimi mm. latinaksi ja espanjaksi. Finlandia-hymni on Jean Sibeliuksen tunnettu sävellys, joka liikauttaa kansallistunteitamme. Finlandia-palkinto on Suomen tunnetuin kirjallisuuspalkinto, joka jaetaan vuosittain. Katso linkistä lisää Finlandia-sanan käyttöjä.


Seuraavaksi Suomen historian aikajanojen värit. 
Suomi sijaitsee idän ja lännen välissä, ja meidän maaperäämme ovat sekä itäinen että läntinen naapurimme havitelleet. Vuoteen 1809 asti kuuluimme kelta-siniseen Ruotsiin. Vuoteen 1917 asti kuuluimme valko-puna-siniseen Venäjään. Sen jälkeen olemme olleet itsenäinen sini-valkoinen Suomi. Nyt kuulumme lisäksi pienenä tähtenä Euroopan unioniin.


Suomen värit ovat sininen ja valkoinen, ja vihreä metsä.
Kautta historiamme olemme kokeneet synkkiä aikoja: katovuosia ja vieraita valtoja & muita poliittisia kiistoja. Mielenmaisemaamme ovat kuitenkin aina tuoneet valoa sininen taivas ja valkoiset pilvet, siniset järvet ja talven lumi. Mielenrauhaa olemme aina etsineet metsästä.



Kaikkien osallistujien töistä kootaan yksi yhteinen kollaasi, jossa 100 omatekemää taidetta. 
Aihe ja tekniikka vapaa, ainoastaan jokainen työ pitää muodoltaan olla NELIÖ.

1. marraskuuta 2017

Taikakuvat - pehmeä



Meidän Sissi tykkää pötköttää pehmeällä alustalla...


Itsekin se on aika pehmeä...


Matchaavat hyvin keskenään!

Mukavaa marraskuun alkua kaikille.

25. lokakuuta 2017

Minä maalaan kuin jumala


Linkitän tähän tiedoksenne vallan hurmaavan ja perusteellisen tietokirjan:
Hanna-Reetta Schreck - Minä maalaan kuin jumala.
Kirja on juuri ilmestynyt, olin ihastuksissani - kannattaa lukea!

Kirjassa ja myös bloggauksessani on lisää kuvia Thesleffin taiteesta,
mm. tämä suggestiivinen omakuva vuosilta 1894-1895.




18. lokakuuta 2017

Taikakuvat - vihjeet


En tiedä osasinko noukkia vihjeet oikein, mutta tähän kuvaan sisältyy 
kahden sanan lause ja sanat alkavat etu- ja sukunimeni kirjaimilla.


15. lokakuuta 2017

Domino abstrakti - väriharjoitelmia


Innostuin vielä leikkimään yhdellä peruskuvalla...
Jotenkin olen nyt innostunut tuosta mosaiikkinappulasta!





Nämä eivät ole varsinaisesti kollaaseja, mutta värimaailma sopinee 
tähän haasteeseen myös. Etenkin viimeinen väriharjoitelma.


Teemakuun lokakuu

14. lokakuuta 2017

Domino abstrakti 1-6


Syyskuun teemana on Domino abstrakti.
Jokaisen työn tulee olla itsenäinen työ, mutta niillä on oltava jotain yhteistä.

Minä halusin jotain aurinkoista tähän syksyn pimeyteen.
Tein kaikki työni muuntelemalla samaa kuvaa.
Näin jälkikäteen nuo soikiot ovat aivan pimeä valinta :)
Mutta tänä aamuna näin!







Ehkä ehdin tehdä vielä lisääkin tähän mukavaan haasteeseen!


Mukavia taiteiluja & viikonloppuja!


Teemakuun lokakuu

1. lokakuuta 2017

Color Collage


Faces of old statues mainly from The Museum Frederic Marès Barcelona.

Tämä oli huikea ja loputon museo: kuulemma yli 50.000 esinettä!



Color Collage 38 / 2017

Ainolle linkki:
Museo de historia de Barcelona
Linkki on espanjaksi, mutta sivustolla on kohta, josta otin kollaasini taustakuvan:
se on joku ammoisten aikojen viininkypsytyssammio!
Läpimitta ainakin metrin. Tavattoman hieno museo muutenkin.