30. joulukuuta 2017

Hyvää Uutta Vuotta! - Hyvää Runovuotta!


Minähän olen intohimoinen lukija ja kirjabloggari myös, kuten jotkut teistä tietävätkin. 
Nyt kuluneena vuonna olen osallistunut runohaasteeseen ja lukenut vuoden aikana 
40 kotimaista runokokoelmaa. Tässä linkki runohaasteen koontipostaukseeni.

Meillä kirjabloggareilla runohaaste jatkuu tulevanakin vuonna ja sain idean blogata 
joka sunnuntai jotakin runoista - #runosunnuntai! Bloggaukseni ajattelin välillä olevan
arvio tai pikemminkin minun kokemukseni luetusta runokokoelmasta, 
joinakin sunnuntaina yksi tai useampi runo.


Estherille tästä jo kerroinkin, ja hän on innostunut antamaan runojaan julkaistavaksi. 
Itse en runoja kirjoita, mutta tiedän että teistä monet niin tekevät. 
Kysynpä siis, antaisitteko runojanne julkaistavaksi, teidän omalla kuvituksella tai ilman? 
Nuo Millinin värirunot / taiderunot olivat muuten aivan ihania!

Runous on hauskaa, enhän minä muuta voi luvata kuin vähän enemmän julkisuutta. 
Blogissani käy kuukausittain aika paljon väkeä ja linkitän bloggaukseni aina 
Facebookiin ja Twitteriin. Bloggaukseni linkittyy myös kirjabloggareiden listalle.
Jotta tämmöistä tässä on kaavailun alla.

Vuosi on vasta alkamassa ja viikkoja riittää, eli ei mikään kiirus. 
Mutta jos innostutte, minulle voi laittaa postia  - riittacita@gmail.com


Lopuksi toivottelen teille kaikille oikein 
antoisaa ja luovaa Uutta Vuotta!

10 kommenttia:

  1. Kiitos ja oikein hyvää Uutta-Vuotta sulle myös. Kiitos myös tästä vuodesta myös :)

    Hieno kuva ja runohaasteidea.

    VastaaPoista
  2. Votos de Ano Novo Repleto de Felicidade.
    AG

    VastaaPoista
  3. Dear Riitta, this is the first time I have used the translation-function for a blog, as finnish is really different from all languages I know and difficult for me :-) Thank you for visiting my blog and for your kind comment! Wishing you a good start into 2018 soon, Miuh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Google translator is very bad, hope you understood something :) Happy New Year ❤️

      Poista
  4. Ihana idea tämä runosunnuntai, jess!
    Minun runojani saat käyttää, siitä vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Susu & kiitos <3 Kehittelen näiden 'irrallisten' runojen ympärille jotain teemoja... Vanhoista poikaystävistä löytyy moneen lähtöön.

      Poista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

Digi Passions ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivultaYksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.