1. huhtikuuta 2018

Kiinnostaako blogibannerin suunnittelu?


Sauvalenkillä sain äsken rohkean idean, ja ajattelin kysäistä tältä luovalta porukalta.

Maaliskuussa vääntelin uuteen uskoon kaikkien kolmen blogini bannerit.
Niissä on ideana ikäänkuin kalenterin sivu (kierrereuna ylhäällä),
bannerin pohja ja sitten tila esim. vuodenajan tai muun mukaan vaihtuville kuville.
Digi Passionin ja Floral Passionsin bannereihin olen suht koht tyytyväinen, 
mutta Kirja vieköön! -bannerin kanssa olen aivan ulalla.

Tämä käytössä nyt, enkä tiedä mihin suuntaan sitä vääntäisin.
Nuo avoimet kirjat ovat olleet minulla eri muodoissa koko ajan, siksi säilytin ne edelleen.
En tykkää tästä sillisalaatista - mitähän sen kanssa pitäisi tehdä?


Hurjan moni kirjablogi on vaihtanut uusiin ja moderneihin Bloggerin malleihin,
olen niitäkin kokeillut, mutta koen että 'asiat' ovat vaivalloisesti piilossa monen nappulan takana.
Tykkään kun kaikki tekstit, tagit yms. on helposti löydettävissä.





En ole romanttinen, ikääkin on, mutta edelleen olen utelias ja luen laidasta laitaan.
Laitan tähän muutaman aiemmin käyttämäni bannerin.
Tuleeko jotain mieleen?

En ota itseeni jos ette innostu - mutta kaikki vinkit ovat tervetulleita!

Eihän minulla kauheasti rahaa ole, 
mutta jos innostutte voin vaivannäköänne jollain pienesti palkita!
Privana voidaan keskustella meilitse - riittacita@gmail.com

8 kommenttia:

  1. Minäkään en tykkää niistä uusista bloggerin pohjista, monen nappulan takana ovat. Sullahan on niin hienot bannerit, aina niitä ihailen kun tulen blogiisi. Pitäisi muistaa kommentilla myös banneri mainita. Oikein hyvää pääsiäispäivää, olin ulkoilemassa, oli kuraista mutta lenkki tuli tehtyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että nuo hankalakäyttöiset bloggermallit on suuri villitys nykyään. Ei tahdo löytää mitään! Mun sauvalenkkireitti on aika kivasti sulana jo, vaikka en nastoista ole vielä luopunutkaan.

      Hyvää pääsiäisen jatkoa Sisko!

      Poista
  2. Mielestäni kaikki ovat kauniita ja kivoja.Itse en osaisi tehdä .Ulkona mitä ihanin aurinko mutta lunta on paksulti vielä.Hyvää pääsiäistä edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RaijaAnnikki. Minä olen niin vaihtelunhaluinen :) Kai me huhtikuussa se kauan odotettu kevät saadaan!

      Poista
  3. Anonyymi25 syyskuuta

    I'm more than happy to discover this website. I want to to thank you for ones
    time for this wonderful read!! I definitely really liked every part of it and I have you saved to fav to see new things on your site.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi again! Here you see that making your blog look stylish is not always an easy piece of cake :))))

      Poista
  4. Anonyymi29 syyskuuta

    Good day! This post could not be written any better!
    Reading this post reminds me of my previous room mate!

    He always kept chatting about this. I will forward this page to
    him. Pretty sure he will have a good read. Thank you for
    sharing!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hope this is useful to your friend! Happy weekend.

      Poista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

Digi Passions ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivultaYksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.