15. huhtikuuta 2019

Krapu vko 16 - Pikku, pikku Malla


”Pikku, pikku Malla, leikkii koivun alla. 
Nukkejansa Malla heijaa, perhosena leijaa."

Noin kirjoitti täti minusta runossaan. Lapsuudenkesinä oli aina lämmintä ja aurinkoista! Muistan, että minulla oli punaruudullinen mekko ja uitin nukkeja metallisessa sadevesitynnyrissä. Tunnen sen ruosteisen lämpimän hajun edelleen elävästi. Isä ei ollut mikään johtaja, vaan rehellinen pillitupakkia poltteleva työmies. 
Meillä ei ollut autoa siihen aikaan, mutta lapsillekin myytiin tupakkaa. Niinpä monena sunnuntaina polkaisin innoissani kylän kioskille isälle Työmiestä ostamaan. Niitä isä poltti, ei Klubia, jossa oli filtteri. Puuholkki sen olla piti! Palkaksi sain tietysti omankin suuni makeaksi. Terveellisen elämän herätys tuli isälle vasta vanhoilla päivillä...  Kulta-aika lapsuuden elävänä muistoissa ❤︎

Kuva & muuta infoa Työmies-tupakeista Wikipedia
...

Viikon 16 krapu: 100 sanaa otsikko mukaan lukien, mukana sanat herätys, johtaja ja kioski.
Kaikki osallistujat Susun blogissa ja Caran blogissa

13 kommenttia:

  1. Muistan itsekin hyvin, kuinka lapsena poljin kioskille ostamaan tupakkaa tädilleni, joka oli tullut kylään. Ei silloin ikärajoja ollut.

    VastaaPoista
  2. Voi miten mukava muisto.Hyvää pääsiäisviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä muistoja näköjään on kun vaan kaivaa. Aurinkoista pääsiäisviikkoa.

      Poista
  3. Minulla ei isää ollut, mutta ukki poltti myös puuholkissa Työmiestä, joskus myös Klubia. Kaunis muisto sinulla lapsuudesta.

    VastaaPoista
  4. Miten ihana runo! Kirjoittiko täti sen sellaiseen muistokirjaan, johon liimattiin myös kiiltokuvia?

    Tupakkaa minäkin kävin ostamassa isälle kioskilta, ei kysytty papereita silloin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täti kirjoitteli runoja muuten vaan, ei päätynyt kiiltokuvavihkoon. Aika paljon hän kirjoitti Karjalan ikävästä, evakko kun oli.

      Ajat ovat muuttuneet, tupakankin suhteen. Muistan kun naapurin tytöt ostivat osuuskaupasta myös irtomaitoa omaan tonkkaan :DD

      Poista
  5. Ihana runo sulla! Tupakkaostoksia en ole tehnyt lapsena mutta muistan kyllä nuo askit. Niitä säilytettiin jostain syystä tallessa, tyhjänäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työmies-askissa on tyyliä. Näyttää niitä olevan myynnissä keräilijöille, netistä huomasin...

      Poista
  6. tälläiset lapsuusmuistot ovat just parasta! olen itsekin huomannut, et jostain syystä krapuilu innostaa kirjoittamaan useinkin juuri lapsuusmuistoista. pitkään minäkin mietin sitä, kirjoitanko lapsuuteni Eikka Järvisen kioskista vai Paratiisista.

    VastaaPoista
  7. Tutun näköinen aski. Samantapainen tupakkamies ja savuttelija oli myös minun isäni. Muistot tulivat mieleen.

    VastaaPoista
  8. Kultainen lapsuusmuisto.
    Oli aika, jolloin tupakkia mainostettiin raikastajana hengitysteille. Niin ne ajat muuttuvat ja tieto lisääntyy.
    Minusta piipputupakassa on hienostunut tuoksu.

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi ♥ THANK YOU for your comment ♥

Digi Passions ei pidä lukijarekisteriä eikä kerää minkäänlaisia lukijatietoja itse. Blogger-blogina noudatamme Googlen yksityisyydensuojakäytäntöä. Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivultaYksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.